Hakulomakkeelle
104 kuvaa Näytetään kuvat 1 - 30.
1. Asta-mummi Singer-ompelukoneen ääressä ompelemassa pikku Heidille BB-mekkoa. Takana koristeellinen jalkalamppu antaa valoa. Neulatyynynä on espanjalaisnainen. Noin 20 vuotta myöhemmin mummin jo ollessa "nurmen alla" tähän omepelukoneen yläpuolelle rakennettiin nukkumaparvi. Niin elämä pienessä Aleksis Kiven kadun yksiössä jatkui.
2. Harjun ruumishuoneen itäpääty. Harjun ruumishuone valmistui 1923 arkkitehti Albert Nybergin suunnittelemana. Rakennuksesta käytettiin ensin nimeä Paarihuone. Taloa laajennettiin 1935. Täältä lähtivät ruumisvaunut Malmin hautausmaalle. Nykyisin rakennus toimii Harjun nuorisotalona.
3. Harjun ruumishuoneen sisäänkäynti. Harjun ruumishuoneelta lähti perjantaina 13. päivänä marraskuuta 1939 Jalkaväkirykmentti 11 eli Ässä-rykmentti kohti purkauspaikkaansa Kuolemanjärvelle. Rykmentti koostui Kallion, Vallilan ja Hermannin miehistä. Osa palasi arkuissa Harjun ruumishuoneelle.
4. Moottoripyöräilijä Aleksis Kiven kadulla.
5. Sukutapaaminen.
6. Aleksis Kiven katua Pasilan konepajan puolelta nähtynä. Taustalla Porvoonkadun taloja.
7. "Kallio Kukkii" -tapahtuman avajaiset Harjun nuorisotalolla 6.5.1995. Bändi soittaa rumpuja.
8. Tavallista erikoisempi auto pysäköitynä Aleksis Kiven kadulle.
9. Aleksis Kiven kadun ja Teollisuuskadun välistä, jo purettua rata-aluetta. Vasemmalla vaihdemiehen koppi. Takana keskellä tavaramakasiinit, oikealla Harjun nuorisotalo ja tiilimakasiinit.
10. Näkymä Aleksis Kiven kadulta. Vasemmalla Kotkankatu, oikealle jää VR:n Pasilan konepaja-alue.
11. Tähtilippuhenkinen linja-auto, jolla on englannin kielinen kutsumanimi, pysäköitynä muutoin autiolla Aleksis Kiven kadulla vapunpäivänä. Oikealla oleva vanha tehdasrakennus muunnettiin asuintaloksi vuosituhannen vaihtuessa. (?)
12. "Stadi on kiva kesälläkin" tuumii Markus Sokoksen sisäpihalla.
13. Aleksis Kiven kadun pizzakuskilla riitti vauhtia.
14. Kallio kukkii -tapahtuma Harjun nuorisotalolla toukokuussa 1995. Yleisö kuvastaa hyvin kalliolaista väestöä: nuoria aikuisia on paljon, mutta lapsia kovin vähän.
15. Harjun nuorisotalo toimi aiemmin ruumishuoneena. Tästä ajasta muistuttavat ristit pääsisäänkäynnin yläpuolella. Toukokuussa 1995 Kallio kukkii -tapahtuman aikana sisällä muun muassa tehtiin kuvataidetta.
16. Kallio kukkii -kevättapahtumaa ei sää suosinut lauantaina 6.5.1995. Lapsille oli tarjolla omaa ohjelmaa, mutta tuona lauantaina Kallion ja Vallilan vähälukuinen lapsijoukko pysyi poissa. Tapahtuma järjestettiin tuolloin ensimmäistä kertaa, joten tätä uutta kalliolaista kaupunginosatapahtumaa ei vielä tunnettu.
17. Sateinen sää piti kirpputoriostajat poissa ensimmäisestä Kallio kukkii -kevättapahtumasta toukokuussa 1995.
18. Kallio kukkii -kevättapahtumassa toukokuussa 1995 olivat sateensuojat tarpeen. Koleassa säässä vain sinnikkäimmät tutustuivat tuolloin ensimmäistä kertaa järjestettyyn Kallion "kyläjuhliin". Kirpputorimyyntipöytiä oli runsaasti Harjun nuorisotalon pihalla, mutta kauppa ei käynyt.
19. Esiintymislavan edessä on lähes autiota Kallio kukkii -kevättapahtumassa toukokuussa 1995.
20. Kastejuhla kotona, kuvassa vanhemmat ja kummit (toinen kummi tyttärineen).
21. Aleksis Kiven kadun loppupäätä, taustalla Savonkadulla Helsingin palvelualojen oppilaitos. Vasemmalla ulkomainos ja HKL:n bussilinjojen 17 ja 58 pysäkki.
22. Pieni koululainen odottaa kadun yli pääsyä. Taustalla tietoliikenneyhtiö Elisan Itä-Pasilan toimitalo, vasemmalla Pasilan rautatieasema.
23. Aleksis Kiven kadun ja Saimaankadun risteys. Keskellä Aleksis Kiven katu 19, taustalla Itä-Pasilan taloja.
24. Näkymä Aleksis Kiven kadulta, oikealla aidattu Pasilan konepaja-alue.
25. Talvinäkymä Aleksis Kiven kadulta.
26. Kuvassa Aleksis Kiven kadun puoleista Pasilan konepaja-aluetta.
27. HKL:n linjan bussi 17 lähdössä pysäkiltään. Taustalla Pasilan konepaja-aluetta.
28. Aleksis Kiven kadun loppupäätä, taustalla Itä-Pasilan rakennuksia.
29. Pakkasten jälkeen tuli sohjokeli. Näkymä Aleksis Kiven kadulta lähellä Kotkankadun kulmaa.
30. Lumiauroja siirtelemässä sohjoa pois kävelyreiteiltä.

Max 30 kuvaa kerralla.
Näytä seuravat  30